maanantai 5. lokakuuta 2015


 Lukupiirin pohdintoja lastenkirjallisuudesta

Millaisena nykypäivän lastenkirjallisuus näyttäytyy ja miten kirjallisuutta voisi päiväkodissa käyttää?

Kirjat ovat selkeitä, lapsille suunnattuja ja kieli lapsille sopivaa. Niissä käsitellään tunteita, erilaisia ajankohtaisia asioita, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä lapsilähtöisesti sekä muita lapsille sopivia teemoja.Tarinat ovat monipuolistuneet, hahmojen nimet ovat mielikuvituksellisempia ja lapsen näkökulma otetaan huomioon yhä perusteellisemmin. Vaikeat asiat on tehty lapselle helpommin käsiteltäväksi, ohittamatta niitä kuitenkaan kokonaan. Saduista pyritään keskustelemaan enemmän, eikä lasta vaadita itse käsittelemään sadun synnyttämiä ajatuksia. Lukuhetkistä on tullut myös vuorovaikutuksellisempia ja lapsen mielipiteitä kuunnellaaan aiempaa enemmän.

Kirjallisuuden käyttö päiväkodissa

- päiväunisatuja
- lukutuokiot ja  pohjustettaessa muita opetuksellisia tuokioita
- keskustelun avaajana
- lapset saavat tuoda ajatuksiaan esille kirjassa käsiteltävien asioiden pohjalta
- lasten ideoita tulee kuunnella kirjallisuutta valittaessa
- vuosi-,  kuukausi-, viikko-, teema- ja päiväsuunnitelmien pohjana
- kirjoista voi löytää aiheita vuositeemoihin sekä muihin teemoihin

Mihin kuvakirjoja voi käyttää ja mitä etua niiden käyttämisestä on?

-  keskustelun avaajana  (myös vanhempien kanssa)
- tunteiden käsittelyn avuksi
- ajanviettotapa esimerkiksi odotustilanteissa
- kuvakirjoja, jotka sisältävät jonkin verran tekstiä, voidaan käyttää myös päiväunisatuina
- ensilukemisena/lukemisen opettelussa
- teemojen ideointiin
- jo aivan pienet lapset pystyvät lukemaan tarvittaessa kuvakirjoja myös ilman aikuisen apua
- pienet lapset pääsevät kuvien avulla helpommin tarinaan mukaan ja keskittymiskyky pysyy paremmin yllä

Mitä ajatuksia lasten kirjallisuuden lukeminen herätti?

  Totesimme, että lastenkirjallisuus on muuttunut vuosien varrella siinä missä maailmakin. Kirjoissa tuodaan esille myös arvoja, jotka eivät välttämättä vallitse perheissä. Monikulttuurisuus aiheuttaa haasteita lastentarhanopettajille lastenkirjallisuutta valittaessa lasten erilaisten kulttuuritaustojen vuoksi. Tämä vaatii lastentarhanopettajilta perehtymistä erilaisiin kulttuureihin ja niissä vallalla oleviin arvoihin. Lastenkirjallisuutta voidaan käyttää yhä enemmän toiminnan suunnitteluun ja ideointiin.

Tiia Salmi, Erika Kivirinta, Laura Tamminen, Annina Toivonen, Saija Tiukka, Elina Vainio, Elise Tuijula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti