Toteutimme lukupiirin siten, että jokainen esitteli vuorollaan lukemansa
satu- ja kuvakirjan, sekä satukirjan pohjalta laatimansa askartelun. Kun kirjat
oli käyty läpi, keskustelimme yleisellä tasolla kirjallisuuden käytöstä ja
merkityksestä päiväkodeissa. Esille nousi ajatuksemme siitä, kuinka
kuvakirjojen avulla voi lähteä käsittelemään ajankohtaisia, ja joskus myös
hankalia, teemoja lapselle sopivalla tavalla. Tällaisia teemoja tällä hetkellä
ovat esimerkiksi maahanmuutto ja pakolaisuus, työttömyys sekä köyhyys. Lisäksi
aina pinnalla olevia tärkeitä aiheita ovat esimerkiksi kiusaaminen, ystävyys-
ja perhesuhteet, lääkärissä käynti sekä koulun aloittaminen. Edellä mainitut
teemat voivat olla lapselle vaikeita ymmärtää, tai jopa pelottavia, jolloin
niitä on helpompi käsitellä tarinoiden avulla. Kirjan pohjalta voi lähteä
keskustelemaan teemoista vaikka tuokioissa opettajan johdolla, jolloin ne
toimivat hyvin keskustelun virittäjinä. Vertaistuella on suuri rooli erilaisten
ongelmien käsittelyssä. Sitä kautta lapsi ymmärtää, että hän ei ole
ainoa, jolla on pelkoja vaan muutkin saattavat painiskella samojen asioiden
äärellä. Kuvakirjoissa suuressa roolissa ovat luonnollisesti myös kuvat. Kuvien
tulisi olla mahdollisimman kiinnostavia ja värikkäitä, jolloin niiden
tutkiminen olisi mielekästä ja herättäisi tunteita ja keskustelua. Kuvat
tarvittaessa myös tukevat tarinan ymmärrystä.
Ääneen luettavat sadut ovat päiväkodeissa suosittuja. Opettajan tulee
kuitenkin tarkkaan pohtia, minkälainen satu mihinkin tilanteeseen on sopiva.
Lapsiryhmän ikätaso tulee aina huomioida kirjallisuutta valitessa. Pienryhmissä
kirjallisuutta voi käsitellä monipuolisemmin kuin nukuttamistilanteissa.
Nukkarissa lukutuokio ei ole vuorovaikutteinen tapahtuma, sillä lasten kuuluu
silloin olla hiljaa, kuunnella opettajaa ja keskittyä nukahtamiseen. Pohdimme,
että nukkarikirjallisuudeksi sopisi parhaiten lyhyehköt sadut, jotka eivät ole
liian jännittäviä tai pelottavia. Liian jännittävä tai pelottava satu voi
haitata nukahtamista, jos lasta alkaa pelottaa. Erillisten lyhyiden satujen
hyvä puoli verrattuna pitkiin kirjoihin on se, ettei kukaan lapsi putoa juonesta
mahdollisen poissaolon tai nukahtamisen seurauksena.
Ilse, Linda, Jenni, Maija ja Annika

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti